Yksi monista karanteenipäivistä

Tykkään lukea paljonkin toisten ihmisten tavallisesta arjesta kertovia juttuja. Siitä, kuinka muissa perheissä hanskataan kodinhoito, kuljetukset, työt, harrastukset ja kaikki muu siihen päälle. Toisinaan sitä löytää hyviä ideoita omaankin päiväänsä, toisinaan saa ihan uutta näkökulmaa joihinkin asioihin.

Olen viime vuoden puolella tehnyt kerran tällaisen postauksen. Meidän normi arkipäivästä. Halusin tehdä sellaisen uudestaan nyt, kun eletään ihan erilaista aikakautta. Kun kaikki aika vietetään eristyksissä ja välillä tuntuu, että tekemistä saa kaivella kivien alta. Ainakin lapsille. Omalla kohdalla tuota ongelmaa ei ole, sillä puuhaa riittää joka päivälle enemmän, kuin aikaa. Ollaankin mieheni kanssa ihmetelty sitä, miten voi olla mahdollista, että tunteja tuntuu olevan nykyään vähemmän, kuin silloin, kun työt ja opinnot pyörivät normaalisti.

Klo 08-12 Pyykkejä ja pannukakkua

Ihana auringonpaiste!

Tämä torstainen aamu pyörähti käyntiin 07.45, sillä esikoisen etäkoulu alkoi puoli ysiltä nettimeetin merkeissä. Meidän muiden aika meni yhdeksään saakka hitaasti heräillessä, höpötellessä sängyllä niitä näitä, syödessä rauhallista aamupalaa ja koiran kanssa aamu-ulkoilulla. Jos jotain tunnetta rakastan näissä aamuissa yli muiden, on se juuri tämä kiireettömyys. 

Mietiskelin kahvia suodattimeen mitatessani, miltä mahtaisi sama aamu tuntuakaan siellä ihan tavallisessa elämässä. Siellä, missä pitää aina kiirehtiä ehtiäkseen, vaikka herääkin mielestään ajoissa. Siellä, missä toisella silmällä täytyy vilkuilla koko ajan kelloa ja tiedottaa eskarilaiselle väliaikoja. Siellä, missä sydän särkevänä hoputtaa väsyneitä lapsia. Etsii kadoksissa olevia tavaroita. Suuttuu. Rähjää. Pyytää anteeksi. (Ja katuu työpaikalle ehdittyään puoli päivää niitä lapsilleen tarjoamia kiireisiä aamuja, joita vaan tulee, vaikka yrittää kaikkensa tehdäkseen niistä rauhallisia, hyvän mielen aamuja). 







Tämän aamupäivän ekat kaksi tuntia menivät mulla kokonaan huoneiden siistimisessä, jäätävän pyykkipinon järjestämisessä ja sen siirtelyssä kaappeihin sekä toisen pinon pesemisessä. 
Kodinhoitohuone kuuluu meidän talossa siivouksen katastrofialueeseen. Sinne siirretään siivoushetkinä aina kaikki kama toisista huoneista ja koitetaan etsiä niille kotia sitten myöhemmin. Tämä "myöhemmin" oli tänään. Nyt sentään pöydille mahtuu jo tavaraa ja lattialla mahtuu kulkemaan väistelemättä joka puolella lojuvia vaatevuoria. 

Tällä välin esikoinen värkkäsi kuvistyönä sokerimandalaa ja eskarilainen oli iskän kanssa pihailemassa kauniissa ilmassa.

Välipalaksi tein puolenpäivän maissa pannaria. Siihen sulatin pakkasesta päälle mansikoita ja mustikoita. Mansikat menee meillä aina kuin kuumille kiville ja siksi niitä on jäljellä enää kaksi purkkia, kun taas mustikoita löytyy ainakin kymmenen purkillista. Täytyy alkaa ennen uutta satokautta käyttää niitä leipomuksiin myös, sillä enimmäkseen me kulutetaan mustikoita iltaisin mannapuuron kaverina.

Meillä syödään aamupalan lisäksi päivässä yksi välipala, päiväruoka ja iltapala. Siinä tulee evästä noin kolmen, neljän tunnin välein ja se on ollut ihan hyvä määrä. Etenkin nyt, kun liikuttuakaan ei tule yhtä paljon kuin ns. normiarjessa.

Koitan tuohon 12-13 maissa tehtävään välipalaan sisällyttää aina jotain tukuisampaa (onko se edes sana), kuten juuri pannaria / tonnikalasalaattia / hedelmäsalaattia / uunimunakasta / pizzaa tms. ja niiden lisäksi leipää päällisineen. (Ja jos ihan totuudessa pysytään, niin useimpina päivinä ollaan syöty kyllä piparia tai jätskiä vielä jälkkäriksi).
Reilumman kokoinen päiväruoka syödään sitten neljän maissa ja iltapala puoli kahdeksan aikoihin.  

Klo 12-16 Grilliruokaa 

Koira pääsi lenkilleen yhdeltä. Odotettiin siiheksi, että esikoinenkin pääsi kävelylle mukaan saatuaan läksynsä valmiiksi. Meillä on muutama kierroslenkki, jotka pääsee kivasti ympäri. Tänään käytiin ihailemassa kauniita kanavanrannan maisemia. 

Lucky käy yhdellä parin-kolmen kilometrin lenkillä päivässä ja kaksi muuta ulkoiluaan painelee menemään takapihalla. Tuolla pihalla se sitten juoksee ja haisteleekin aina puoli tuntia tai kolme varttia kerrallaan eli tarpeeksi liikuntaa saa ainakin. Nyt, kun ilmat on hiukan jo lämmenneet, päästän Luckyn aina välillä lasiterassille pihan menoa ihmettelemään. Siellä se makaa tyytyväisenä ja katselee maisemia.

Päivälliseksi mies loihti tänään grillissä kanaleikkeitä. (Hän toimii aina meidän grillimestarina). Lisukkeina syötiin perunaa, salaattia sekä kastiketta. Namnamnamnam. Bearnaisekastike on kanan kanssa ihan must ja koko perheen suosikki.

Olen aina inhonnut ruoanlaittoa (vaikka rrrrrrakastan leipomista), mutta oon huomannut tässä karanteeniviikkojen aikana alkaneeni lähes nauttia kokkaamisesta ja uusien ruokalajien kokeilemisesta.




Klo 16-21 Wanhoja lehtiä, ulkoilua ja jätskiauto

Ruoan jälkeen pelasin lasten kanssa Mummo Ankan Maatila-lautapelin sekä pari erää Smurffien muistipeliä. En ole moniin vuosiin tykännyt muistipeleistä (eivätkä ole lapsetkaan), mutta tämä Smurffiversio on noussut meillä arvaamattomaan suosioon viimeisen kuukauden aikana. Pelataan sitä ihan joka päivä. Parhaina useammankin kerran. 

Toinen peli, joka on ollut pitkään mun "eiei-listalla", on Arvaa kuka. Nyt pidän siitä älyttömän paljon. Lisäksi vaatehuoneen hyllyllä odottaa vielä yksi tuhannen palan palapeli, jos sattuu jonain hetkenä aika käymään pitkäksi. 

Mun mies siirtyi pelien jälkeen etäkokoukseen ja me muu sakki ulkoistettiin itsemme pihapuuhiin. Olen tässä pari päivää siistinyt mansikkapenkkejä parempaan kuosiin ja nyt sain vihdoin kerättyä kaiken roskan kasaan, mitä niistä irtosi. Sillä aikaa lapset tramppailivat, kiipesivät puissa ja metsämajan katolla sekä ajelivat potkulaudoilla. 








Meillä on ollut autotallissa jo monta vuotta mieheni mummolta aikanaan jäänyt laatikollinen vanhoja Kodin Kuvalehtiä ja Kotiliesiä. Taitavat kaikki olla viiskymmentäluvulta tai niiltä huittein. Tuon ajan artikkelit, mainokset ja myynti-ilmoitukset olivat jotain ihan mahtavaa! Samoin kaikki kuvat - aivan ihania!

Tällä kertaa haeskelin lehdistä kansikuvia tai mainoksia, jotka sopisivat vintagekehyksiin meidän keittiön seinälle. Mieheni nimittäin napsutteli kolme vuotta suunnitellun, valkoisen hirsipaneeliseinän paikoilleen toissapäivänä, joten nyt haen kyökkiin hiukan uusia juttuja. (Tai tässä tapauksessa wanhoja). Aikomuksenani on kyllä lukeakin niistä lehdistä osa. Siellä näytti olevan pari joulunumeroakin ja mähän suorastaan jumaloin joulua!

Hauskaa oli myös, että tämä sama laatikko sisälsi mieheni lapsuudessa saamiaan synttärikortteja sekä hänen piirustuksiaan. Lehtien keskeltä löytyi vielä kansio, jossa oli mieheni ala-asteen ekojen luokkien kokeita, useita pieniä laskemis- ja kirjoitusvihkoja sekä matkamuistoja. Tällaiset nostalgiset aarteet ovat niin parhaita! Mua on vanhemmiten harmittanut tosi paljon, kun aikanaan kotoa muuttaessani halusin heittää kaikki koulujuttuni pois. Jopa ekojen luokkien. Nykyään niitä olisi kiva katsella omien lasten kanssa.

Iltapalan ja -pesujen jälkeen meidän porukka odotti vielä vesi kielellä ja pitkä ostoslista mukanaan Jäätelöautoa, joka kaartelee tännepäin vasta vähän vaille kahdeksan. Kaikkien suosikkeja on jätskiveneet, joita pitää ostaa aina kolme pakettia. Riittävät sitten ainakin vähäksi aikaa.

Klo 21-00.30

Lapset nukahtivat tänään poikkeuksellisen nopeasti. Mies lähti töihin kymmenen maissa, saumaamaan keittiön seinälaattoja vielä iltapuhteiksi. Itse lysähdin sohvalle teekupin ja maksamakkaranäkkärin kanssa. Pikku koiruli tuli makaamaan jalkoihin. 

Katselin Johnny English Uudestisyntynyt-leffan. Ja mainostauoilla Simpsoneita. Se on yksi sarja, johon mieheni mut tutustutti, kun alettiin seurustella. Nykyään katsellaan jaksoja silloin tällöin koko porukan voimin ja The Simpsons Movie on yksi meidän lasten suosikkileffoista. 

Nyt nukkumaan...

Pirteää viikonloppua sulle!
Halaten, Emppu




















Kommentit

  1. Heippa:) olipa mukava postaus. Minäkin tykkään lukea muiden arjesta miten minkäkin kukakin hoitaa ja miten arki sujuu... itsekin olen perustanut blogini juuri tälle samaiselle ajatukselle. Kerron ruuasta,kasvatuksesta jne.

    Mukavaa viikonloppua teidän perheelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan!
      Suuren suuri kiitos kivasta palautteesta : ) Ihanaa viikonloppua ja tsemppiä etäarkeen <3

      Poista

Lähetä kommentti