Uhka, jota et näe

Tää teksti on lojunut mulla tuolla Bloggerin luonnoskansiossa jo vaikka kuinka kauan. Alkuperäisenä ajatuksena oli muistaakseni kirjoittaa erilaisista fobioista ja siitä, kuinka joidenkin ihmisten oma mieli saa peloista kehrättyä sellaisen vankilan, ettei sieltä löydä enää ulospääsyä ilman ammattiapua. Nyt kuitenkin, kun rinnassa jäytää pelko maailmalla tuhoa kylvävästä koronaviruksesta ja sen etenemisestä omassa maassamme, tuntuvat nuo alkuperäisen jutun pelot aika pieniltä ja arkipäiväisiltä.

Minä pelkään siis aivan auttamattoman paljon hämähäkkejä. Oikeastaan sille määrälle ei ole mitään tarpeeksi suurta sanaa, sillä niin ääretön mun inho noita ällöjä kahdeksanjalkaisia eläinmaailman inhotuksia kohtaan on. Hrrrr.... Mulla on myös korkeanpaikankammo ja inhoan esiintymistä. Mutta tällä hetkellä pelkään kaikkein eniten tuota koronavirusta. Pelkään niin hemmetisti, että välillä se tunne ihan lamaannuttaa.

Sairastumisen pelossa pahinta on hallitsemattomuus. Kun et itse pysty vaikuttamaan asioihin millään tavalla. Virusta ei pysty näkemään. Tätä nimenomaista tautia vastaan ei ole mitään varmaa suojaa. Siihen ei ole mitään tepsivää hoitoa. Ja jos huono arpa iskee kohdalle, ei voi muuta kuin kärsiä taudin läpi ja toivoa, että kroppa kestää. Ja uutisotsikoiden uhrilukumäärien jälkeen siinä pelossa on jotain pohjaakin.

Pelkoa ei vähennä yhtään se, että syön lääkettä, joka alentaa immuunipuolustusta ja altistaa herkemmin jopa normiflunssille, saati tällaiselle supervirukselle. Ja tietysti sitä miettii, että jos oot tarpeeksi huonossa kunnossa jo valmiiksi perussairautesi takia, voi vain kuvitella, millaista jälkeä tuollainen tauti sellaisessa kehossa saa aikaan. Tekisi suoraan sanottuna mieli ottaa lapset pois koulusta, sulkea työpaikka, muuttaa meidän mökille (keskelle ei mitään) ja linnoittautua sinne perheen kanssa siihen saakka, kunnes tilanne maailmalla on alkanut rauhoittua.


Edes omena päivässä ei taida nyt auttaa.


Tässä kaiken pelkäämisen sivussa pesen käsiä niin paljon, että kämmenselät ovat jo ihan kuivuneet. Asiakaspalvelussa ollessa vielä enemmän. Ihorasvaa palaa paljon. Lisäksi vaadin koko perheeltä lähes kirurgitasoista käsihygieniaa ja tunnen hysterian olevan porteilla, kun joku valittelee kuumeista oloa tai päänsärkyä...

Voi elämän kevät, miksi ihmisen pitää olla tällainen! Olin hakkaamassa kiven takana keppejä yhteen silloin, kun mielenrauhaa jaettiin. Kadehdin oikeasti niitä zen-tyyppejä, jotka osaavat elää rauhallisina nykyhetkessä ja olla murehtimatta asioita, joille eivät voi mitään. Tänne pala sellaista mielenhallintaa, kiitos! (Pienempikin siivu riittää).

Tällaisen viruksen kanssa mietityttää myös se, kuinka paljon seuraavan viikon aikana saadaan uusia tauti-ilmoituksia, kun keskisemmän Suomen oppilaat palasivat tänään talvilomiltaan kouluihinsa. Monet ovat olleet varmasti lomilla ulkomaillakin saakka.

Jos viruksen on jostain mukaansa imuroinut ja se itää 5-12 päivää, ehtii siinä ajassa tartuttaa jo aika monta ihmistä. Ottaen huomioon luokkien ja heidän perheidensä koot, kaveripiirit, mahdolliset harrastusten ihmiset sekä koulun henkilöstön, alkaa porukka olla sellaisessa vaiheessa jo liian suuri karanteeniin. Siinä kohtaa peto on irti ja pääsee mellastamaan vapaasti. Toivotaan parasta, että jälki olisi vähäinen.

Ylihysteerisyydellä,
Emppu















Kommentit