Helmeilevää helmikuuta!

Heipparallaa ihanaiset! Kuinka teidän helmikuu on lähtenyt käyntiin?

Mun mielikuvissa koko helmikuu on jotenkin ihan vaaleanpunainen. Johtunee siitä, että silloin on kaikenlaista kivaa merkkipäivää ja hömppää odotettavissa. Helmikuu on yhtä, kuin ensiaskel kevääseen.

Se on pikkupakkasella rapsahteleva, kantava lumenpinta (kun hangista ei tänä vuonna voi oikein puhua). Se on tulppaaneita maljakossa ja aurinko, joka paistaa ihan liian alhaalla, saaden äsken siivotun kämpän näyttämään siltä, ettei se ole nähnyt moppia pariin kuukauteen.

Helmikuussa on meidän kummipojan syntymäpäivä. Helmikuussa herkutellaan Runebergin tortuilla ja laskiaispullilla. Vietetään ystävyyden ja rakkauden päivää. Näiden lisäksi koululaisten talviloma koittaa kolmen viikon kuluttua. Siinä sitä onkin jo kaikenlaista yhteen kuukauteen.






Diagnoosia toisen perään

Viime viikko ei nyt mennyt ihan niin loistavissa merkeissä, kun neljän seinän sisällä vuoron perään mieheni kanssa päivystettiin. Eskarilainen sai kunnon flunssan kuumeineen, eikä ole vieläkään toipunut siitä kunnolla. Eilen illalla sama tauti iski sitten meidän esikoiseen. Saa nähdä taittuuko hänellä tuo nopeammin. Äänet ovat molemmilla ihan yhtä käheinä ja väsymys melkoista.

Omalla kohdalla syksyn mykoplasma heittelee edelleen varjojaan. Välillä lenkki koiran kanssa menee ihan sutjakasti, toisinaan joutuu pysähtymään hengittämistä varten polun varrelle useammankin kerran. Tätä voi kuulemma kestää kuukausia.

Jo muutaman viikon ajan olen kärsinyt hengenahdistuksen lisäksi inhottavasta vatsanpolttelusta, ajoittaisesta huonosta olosta, alaselän lihasjumeista ja useista päänsäryistä.
Viime yönä, kun valvoin taas viiteen saakka sängyssä pyörien ja koittaen saada ilmaa kunnolla keuhkoihin, googlasin samalla tätä oireistoa. (Eläköön omatohtorointi!!)

Omadiagnoosini johtaa rintarangan sylttytehtaalle, jonka jumitus voi aiheuttaa kaikki edellä mainitut vaivat. Ja kyllä - jopa närästyksen. Ihminen on tosiaan kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Tadaa. Lääkis, täältä tullaan! 😂

Tämän lisäksi mulla aloitetaan (omasta toiveesta) toinen lääke ja pelottaa jo valmiiksi. Toivottavasti ei tule sivuvaikutuksia. Sytostaatti vaihdetaan toiseen, jonka pitäisi olla paremmin siedetty. Edellinen aiheutti niin kamalaa pahoinvointia ja ihan krapulaisen olon seuraavaksi päiväksi, että mulle tuli ihan henkinen lukko jo ottaa sitä. Mutta siirrytään nyt kevyempiin aiheisiin..

Parempaa elämäntapaa tavoitellen

Muutkin lakkoilee, kuin kaupan ala.
Mun karkkilakkoa on takana nyt reilun kuukauden päivät ja helpommaksi käy koko ajan. Nameja ei tule enää ajateltua kuin satunnaisesti, enkä kaupassakaan jää kuolaamaan karkkihyllyn eteen kuin Pavlovin koira.

Seuraava askel projektissa on vähentää kaiken muun näkyvän sokerin määrää. Totaalilakkoon en edelleenkään ala. Sitä ajatellen olen liian perso herkuille ja pitäähän elämästä nauttiakin.

Koitan tässä kevään aikana muutenkin ottaa pieniä askeleita sitä elämäntapaa kohti, josta olen haikaillut jo pidemmän aikaa. Elämäntapaa, johon kuuluu myös aikaisin herääminen, sillä pitkään nukutut aamut ovat alkaneet tuntua oudosti hukkaan heitetyltä ajalta. (En voi edes uskoa, että minä möläytin tuollaista! Torkuttajien kruunaamaton kuningatar...)

Anyway.
Mietin tässä eräänä iltana, että suurempi kokonaishyöty siitä mulle on, että herään aiemmin ja saan aloitettua päivän hommat jo silloin, kuin että valvon myöhään, enkä saa silti illalla muuta aikaiseksi, kuin telkkarin äärellä nuokkumisen ja syömisen.

Vaikka jumaloin myöhäisiä iltoja ja etenkin keväällä ja kesällä sitä ihanaa hämärän laskeutumista, pitää ainakin koittaa mennä aiemmin nukkumaan. Katsoa sitten ajan kanssa miten se muuttaa olotilaa vai onko sillä mitään vaikutuksia. Monien tutkimusten mukaan pitäisi olla. Luin viimeksi pari päivää sitten jonkin artikkelin siitä, kuinka paljon huonoa ihminen saa itselleen aikaan valvomalla liikaa. Että uni-ikkunaa (aika, jolloin uni on tulossa) pitäisi kunnioittaa ja mennä suosiolla peiton alle silloin, kun väsyttää.

Puutarhaunelmia

Pihasuunnitelmia alkaa olla taas vanhaan tapaan pää täynnä tähän aikaan vuodesta. Me ei olla rakennettu meidän pihaa mitenkään järjestelmällisesti tai suunnitellen. Lähinnä siten, että "Tuossa on tyhjä paikka, mitäs siihen laitetaan" tai puutarhamyymälässä "Tässä olis kiva puu, mihinkähän tämä vielä mahtuisi?"







En halua kukkapenkkejä montaa, sillä en ole mikään viherpeukalo. Meidän kukat ja kasvit viihtyy kuitenkin yleensä ottaen ihan hyvin, vaikka niitä hoidetaan vähän - silloin tällöin kastelua, ei juuri lannoituksia. Pari kukkaa olen joutunut siirtämään paremmille kasvumaille ja pari on kuollut kuivuuteen. Yritys ja erehdys on siis mun systeemi. 

Haluan ympärilleni enimmäkseen pensaita ja puita sekä paljon avointa nurmikenttää.
Haluan yhden takorautaisen huvimajan päällystettynä valoilla ja sinne pitsisen näköisen, valkoisen kahviryhmän.

Haluan pienen vesiaiheen. Keltaisen ruusupensaan. Ja penkkejä sekä ihania, tunnelmallisia istumapaikkoja. Mun mies aina nauraa, kun selitän sille tohkeissani, kuinka tähän ja tuohon sopisi joku penkki. Kysyi sitten kerran, kuinka monta penkkiä meinaan pihalle haalia.

Se vaan kuuluu mun unelmapihaan. Mahdollisuus istahtaa polkujen varrella sijaitseville, puiden varjoissa oleville penkeille, tuoleille, keinuille, sohville - mikä nyt sattuu kohdalle osumaan.
Istahtaa, katsella ympärilleen, unelmoida, muistella ja juoda kupillinen kahvia.


Ihanaa helmikuuta Sinulle!
Emppu

























Kommentit