Karkkilakko kannattaa aina

Kas kummaa, aloitin sitten 01.01.20. karkkilakon. Vaikka ei pitänyt aloittaa mitään lakkoja siltä pohjalta, että totaalikieltäytyminen ei auta koskaan. Olin kuitenkin niin ähkynä mätettyäni marraskuusta saakka suklaata rasiakaupalla, että tauko tuntui tulevan tarpeeseen. Lisäpotkuna motivaatiolle toimi mun fyssari, joka aloitti oman karkkilakkonsa viikkoa aiemmin.




Viikko 1


Ekat kaksi päivää menivät suunnattomassa karkintuskassa ja mieli hakeutui koko ajan kaapissa oleville jämäbokseille. Heitin ne sitten kaikki roskiin. Samalla järkkäsin keittiön karkkilaatikon, josta lähtikin aika kasa pussin pohjallisia ja puoliksi syötyjä pastilliaskeja. Pakastimen jäätelöosasto pitää vielä jonain päivänä inventoida. Sitten alkaa herkkuhäiriköiden armeija olla minimissä.

Kolmantena päivänä alkoi helpottaa, kun vaan muisti syödä jotain tasaisin väliajoin. Tässä vaiheessa mulle on ihan sama kuinka terveellisesti syö, kunhan syö tarpeeksi ja sellaista, mitä ei lasketa karkiksi. Myöhemmin ehtii sitten viilata ruokiensa terveellisyysastetta niin paljon kuin haluaa.

Pienin askelin eteenpäin. Siten saavuttaa varmemmin pysyvämpiä tuloksia. Lisäksi oma henkinen lupani syödä pipari tai pieni pulla päiväkahvin kanssa, on auttanut asiaa eteenpäin. Luvasta huolimatta söin pikkupullan vain kahtena päivänä. Mulle tämä "lupa" on enimmäkseen psykologinen juttu, joka auttaa elämäntapojen muutoksessa.

Loppujen lopuksi tavoitteenani ei ole olla karkkittomana loppuikääni, vaan päästä hyvään alkuun. Kun on päässyt irti sokerikoukusta ja on ollut ilman herkkuja hetken aikaa, pystyy paremmin jatkamaan hallitulla makean syönnillä, kun ei sitten päästä tilannetta lapasesta. Siinä tuleekin seuraava vaikeus. Jokainen, joka on yhtä riippuvainen sokerista kuin minä, tietää, että se ei ole helppoa. Karkkinarkille puoli pussillista on hyvä alku. Lopettaa voi vasta sitten, kun laatikossa ei ole enää mitään, mikä etäisesti muistuttaa karamelleja. Vaikka ei tekisi edes mieli enää.

Viimeksi, kun olin karkkilakossa, se kesti 300 päivää. Tiedän siis kokemuksesta, että kuukauden jälkeen tästä tulee niin rutiinia, että kaupassa voi käydä sujuvasti edes vilkaisematta karkkiosastolle päin. Namit eivät houkuttele silloin enää yhtään. (Ja otettiin me mieheni kanssa pieni haastekin. Hän lupasi olla juomatta yhtään olutta, lonkeroa tms. niin monta päivää, kuin minä pystyn olemaan karkkilakossa. Katsotaan mihin saakka päästään).

Yllättävän vaikea kokemus noin ylipäätään on käydä leffassa ilman karkkipussia. Käytiin joululoman päätöksenä katsomassa Frozen 2 (aivan ihana leffa, suosittelen), enkä ottanut mukaan kuin vesipullon. Tosin väsymys oli sinä päivänä niin massiivisissa mitoissa kolmen tunnin yöunien jälkeen, ettei olisi mikään varmaan maistunutkaan.
Edellisen karkkilakon aikana otin leffaan mukaan rusinoita ja kuivattuja banaanilastuja. Ne ajoivat asiansa hyvin, eikä niitä tullut ahmittua liikaa, niin kuin karkin kanssa usein käy.

Ensimmäisen viikon aikana suolisto piti taas kamalaa murinaa ekat kolme päivää, mutta rauhoittui sitten. Vatsassa on ollut murinoista huolimatta ihanan seesteinen olo heti ekasta karkittomasta päivästä lähtien ja vatsan alueen aamuturvotukset ovat olleet poispyyhkäistyjä.

Iho alkoi totuttuun tapaan puhdistaa itseään neljännen karkittoman päivän jälkeen. Kaikkea kuonaa tunkee naamasta ulos mustapäiden, finnien ja ihottuman muodossa, mutta tiedän, että tämäkin ilmiö hiipuu muutamien päivien kuluessa.

Yleisesti ottaen olo on ollut paljon jaksavampi - jo nyt. Odotan, että siitä tulee vielä energisempi, kun saan viilattua muuta ruokavaliota enemmän parempaan ja monipuolisempaan suuntaan. Olen vain sen verran kehno kokki, että uusia reseptejä on koko ajan haussa. Ilman maustamisohjeita en vaan osaa. Mistään ei tule minkään makuista tai sitten on sellainen makujen sinfonia, ettei sitä syö kukaan.





Viikko 2

Toinen viikko alkoi hirvittävällä makeahimolla. Olisin voinut raapia vaikka hunajanjämiä purkin pohjalta, niin suuri tuo tarve oli. 

Tässä kohtaa tuo mun henkinen lupani kahvihetkiherkutteluun oli todellinen pelastus. Kolmena peräkkäisenä päivänä söin pikkupullan kahvin kanssa ja jo lakkasi makeanhimo. Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli taas mitään hyvää. Pikkuhiljaa se mieliteko siitä hiipuu, mutta tottumukset ja tavat istuvat sitkeässä.

Edelleen syön kolmen tunnin välein ja tällä viikolla olen lisännyt hedelmien ja vihannesten määrää. Leipänä syön aina gluteenitonta näkkäriä ja ruisleipää, joten vaaleasta leivästä ei ole täytynyt taistella eroon. 

Naaman kukkiminen on alkanut hiukan jo rauhoittumaan ja iho on alkanut paikoin heleytyä. On joka kerta hauska huomata, kuinka vähäinen sokeri ja HeVi-osaston lisääminen ruokavalioon, saavat poskipäihin ihanan vaalean punertavan värin. Ihan kuin olisi ollut raikkaassa ulkoilmassa tai hetken aikaa uimassa auringonpaisteessa. Olisiko oikea sana kuulas (?)
Tavallisesti käytän meikkipuuteria tasoittaakseni ihon väriä. Tuolloin, kun olin lähes vuoden karkkilakossa, lakkasin käyttämästä sitä kokonaan, sillä iho oli hyvän värinen ihan sellaisenaan. 

Yleinen jaksaminen on ollut tällä toisella viikolla vielä parempaa. Johtunee siitä, että karkittomuus parantaa mun yöunia. Olen marraskuun alusta lähtien nukkunut viikon seitsemästä päivästä hyvin suunnilleen neljä. Kolme yötä viikoista on mennyt kahden-kolmen tunnin unilla, joten univelka on todella kasvanut aika suureksi. 

Nyt olen vihdoin alkanut nukkua paremmin. (Toivotaan, että tilanne pysyy). Jos ei tule mitään muita keskeytyksiä lasten tai koiran tahoilta, nukun heräämättä läpi yön, kun vielä viikko sitten heräsin monta kertaa yön aikana, jos sain nukuttua lainkaan. 

Laajenemisefekti


Ja kuten viime kerrallakin, tämä mun oma projektini on vaikuttanut taas koko perheeseen. Kun minä en osta karkkia kaupasta, en muista sitä ostaa muillekaan. Kun en itse syö piparia, pullaa, jätskiä tms. joka päivä, ei niitä syö kukaan muukaan. Ja lapsillekin olen alkanut pilkkoa iltapalapöytään ja välipalalle enemmän hedelmiä vaihtoehdoksi. Usein ne menevätkin ensimmäisenä. Uskomattoman paljon se siis ainakin meillä vaikuttaa, millaisia tapoja itse syömisessään noudattaa. 

Karkkilakko kannattaa mun mielestäni aina. Kesti se sitten viikon, kuukauden tai vuoden. Lyhyenäkin aikana huomaa jo suuria muutoksia itsessään ja hyvinvoinnissaan. Kun oloaan alkaa sitten vertaamaan entiseen löysään, väsyneeseen ja turvonneeseen itseensä, ei tee enää edes mieli palata vanhoihin tapoihin. Muutos on vaikea ja vaatii aikaa urautuakseen, mutta kyllä ne aivot lopulta taipuvat uuteen elämään. Ja kehokin kiittää.

Jatkan siis lakkoilemista, eilen alkoi kolmas viikko. Kertoilen täällä aina välillä edistymisestäni (?) ja siitä, mitä karkintuskalle kuuluu.
Tämä on mun 96. tekstini (!!!!). Sadanteen ajattelin valita kirjoituksistani kolme itselleni tärkeintä ja jollain tavalla merkittävää. Olisi kiva kuulla, jos sulla on joku teksti, josta olet tykännyt tai joka on puhutellut sinua erityisesti. (Voi laittaa kommentin sijaan myös meiliä: kaneliomena76@gmail.com)

Mukavaa viikkoa teille kaikille toivottaen,
Emppu







Kommentit