Höpinöitä ja kirjavinkki

Heinäkuun helteet ovat pikkuhiljaa vaihtumassa arjen pyöritykseen ja viimeiset kaksi viikkoa kotiasuna toimineet bikinit saavat jäädä taas komeron hyllylle pidemmäksi aikaa (huokaus). Syksy tuo tullessaan hämärien iltojen lisäksi aikataulutetut viikot (blääh!) ja uusia tuulia.

Ennen rakastin rutiineja ja etenkin aikatauluja. Kalenteri oli mulle ihan vakiovaruste joka paikassa ja sen täyttäminen oli melkein harrastus.
Nykyminä on vapaa-aikaa ihannoiva, aikatauluja kammoksuva ruuhkavuosiäiti, joka voisi polttaa kaikki huushollin kalenterit saunan pesässä, jos niitä ei tarvittaisi niin kipeästi arjen hallinnassa. 

Uutta rutiinia niin lapsille kuin aikuisillekin


Lapset palaavat kouluun jo ensi viikon torstaina (!!!) ja meidän kuopus aloittaa silloin eskaripolkunsa. Äitiä taitaa tää jännittää yhtä paljon, jos ei jopa enemmän kuin tyttöä itseään. Onneksi isoveljensä on samassa koulussa vielä pari vuotta. Jonkinlaista henkistä tukea ja turvaa tuo silti, vaikka eri pihoilla siellä ovatkin.

Lasten kanssa on edessä siis viikon kuluttua perinteinen kouluvaatekierros. Samalla hankitaan reppu eskarille ja muutamia kyniä ja vihkoja ynnä muuta pikkusälää molemmille.

Muistan vieläkin oman lapsuuteni elokuut, kun viikkorahat kourassa käytiin kavereiden kanssa Tiimarissa tekemässä kouluostoksia. Erimuotoisia pyyhekumeja, tuoksukyniä, ihania vihkoja ja penaaleja.
Tällaiselle "välineurheilijalle" moiset ostokset toivat hetkellistä lisämotivaatiota koulunkäyntiin, vaikka opiskelusta tykkäsinkin. Ja olihan tämä shoppailureissu myös omanlaisensa siirtymäriitti lomamoodista takaisin normiryhtiin.

Meidän työpaikalla kesälomat jatkuvat vielä elokuun lopulle, mutta kesätyöntekijät palailevat jo toinen viikon, toinen kahden päästä opintojensa pariin. Uutta porukkaa on meillä ollut siis heinäkuun ajan etsinnässä ja harjoitusvuorot ovat jo osittain alkaneet.

Uutta vauhtia työmaalle haetaan myös me itse, kun kuuteen vuoteen ei olla oltu samaan aikaan asemalla kuin muutaman kerran. Toinen on aina ollut pienemmän kanssa kotona.
Tällä systeemillä saadaan varmasti suurin osa töistä hoidettua työajan puitteissa työpaikalla, joten ei tarvitse kotona huolehtia enää niin paljoa rästihommien perään.


Tuoleja siellä, tuoleja täällä...


Oon haaveillut jo kolmisen vuotta valkoisesta pöydästä keittiöön, mutta antanut asian odottaa siiheksi, kun lapset on hiukan vanhempia.
Tänä kesänä tilattiin viimein Anttiinan lankkupöytä kokovalkoisena ja hankittiin siihen lasilevy päälle. Meillä on samanlainen pöytä mökillä (harmahtavalla kannella) ja ollaan tykätty siitä tosi paljon.
Anttiina on suomalainen huonekaluvalmistaja Etelä-Pohjanmaalta. Heillä on aivan mahtavia huonekaluja valikoimassa. Ja niitä tehdään myös omien toivemittojen mukaan.

Tuolit tuli jo kesäkuun alussa. Ne on tilattu eri paikasta, sillä ne ovat myös odottaneet mun unelmahyllyllä sopivampaa hetkeä. Siis jos kangastuoleille koskaan on sopivampaa hetkeä...  Ainakaan meidän porukalle, jolta aina kaatuu jotain johonkin suuntaan.
No, katotaan nyt kuinka pitkään ne kestävät puhtaina. Mies tosin sanoi, että voidaanhan me verhoilla tuolit jätesäkeillä, jos asia ahdistaa, hah : )




Alle on tulossa vielä harmaa matto.








Tästä lähdettiin. Entinen pöytäsetti.


Perhe X


Mutta hei, piti tulla myös antamaan kirjavinkki kaikille innokkaille lukijoille, jotka suosii hiukan kevyempää lukemistoa. Tämän kirjan aihe on paikoin ankeahko, mutta teksti on kevyesti kirjoitettua ja silattu vielä hippusella huumoria.

"Nanny, lastenhoitajan päiväkirja" kertoo opiskelijasta, joka pestataan lastenhoitajaksi X:ien perheeseen. Perhe X asuu Manhattanilla ja on todella rikas.

Rouva X käyttää päivänsä sisustukseen, ostosreissuihin, hyväntekeväisyyteen, erilaisiin hoitoihin jne. nähden tuskin koskaan poikaansa.

Herra X on melkein aina poissa. Työmatkoilla tai muuten töiden takia. Kun häntä näkyy, hän ei huomioi sen kummemmin vaimoaan, kuin lastaankaan. Herra X viihtyy myös kummallisen hyvin Chicagon kollegansa kanssa.

Pikku X on nelivuotias poika nimeltään Crayer. Hänen elämänsä pyörii lastenhoitajien, esikoulun ja leikkitreffien ympäröimänä sekä useiden viikkoa rytmittävien harrastusten parissa. Hän käy mm. karatetunnilla, musiikkitunnilla, uimakoulussa, luistelu- ja pianotunneilla sekä opiskelemassa ranskaa. Crayer saa lähes ainoan huomion hoitajiltaan ja muilta arkeensa kuuluvilta apuihmisiltä, sillä hänen vanhempansa ovat melkein aina liian kiireisiä uhratakseen aikaa omalle lapselleen.











Nanny joutuu pikkuista hoitaessaan kaiken tämän omituisen arjen keskelle ja näkee sekä kuulee asioita, joita ei välttämättä haluaisi. Hän kietoutuu myös tahtomattaan koko ajan syvemmälle X:ien elämän kiemuroihin.

Tässä sivussa Nannyn pitäisi koittaa valmistua vielä yliopistosta sekä keskittyä myös omaan rakkauselämäänsä vasta tapaamansa miehen kanssa.

Tykkäsin kirjasta tosi paljon, sillä tämä kaupunki ja tuo lastenhoitajakulttuuri on aina kiehtoneet mua.
Olen usein miettinyt sitä, miten jollakulla ihmisellä voi olla niin paljon arjessaan kaikkea, että lapsilla pitää olla ympärivuotinen hoitaja. Ja siltikään näillä vanhemmilla ei välttämättä ole aikaa jälkikasvulleen edes työpäivän jälkeen.
Kirjassakin vilahti se ajatus, että tällaisissa perheissä lapsi on kuin asuste, joka otetaan komeron nurkasta esiin kauniisti puettuna pakollisiin tilaisuuksiin. Sitten ollaan pahoillaan, kun lapsi onkin enemmän kiintynyt lastenhoitajaansa, kuin omiin vanhempiinsa.

Kirja loppui vähän äkisti, mutta aika ennustettavalla tavalla. Jos tähän kirjaan tulisi jatko-osa, hankkisin sen varmasti.

Kirjan ovat kirjoittaneet Nicola Kraus ja Emma McLaughlin, jotka ovat toimineet itse New Yorkissa lastenhoitajina useiden perheiden luona. He siis todella tietävät, mistä puhuvat.
Kirjasta on tehty myös leffa 'The Nanny Diaries", jossa pääosaa esittää Scarlett Johansson.

Kommentit