Hurmaavaa huhtikuuta!


Tätä blogia on perustettu ajatuksissa jo niin kauan, että ihan mahtavaa olla nyt tässä vaiheessa.

Olen koululaisesta saakka tykännyt kirjoitella kaikenlaista; runoja, tarinoita, päiväkirjaa - ja hei,
kuka muistaa vielä teinarin (teinikalenteri), mihin raapustettiin ne ekat ihastusten nimet sydämin ympäröityinä. Tätä nykyä kirjoittaminen on jäänyt muistilistoihin ja kauppalappuihin, joten ajattelin ottaa vähän ryhtiä ja saada yhden unelman edes pikkuisen eteenpäin.





Olen 42-vuotias äiti, vaimo, yrittäjä ja päiväuneksija. Siitä lähti myös tuo blogin otsikko. Unelmia ja suunnitelmia on ollut päässäni aina paljon ja niiden toteutusta kohti yritetään sentti sentiltä jatkuvasti hivuttautua. Tosin jotkut unelmat ovat parhaita ihan vain unelmina - kaikkea ei pidä edes ikinä saavuttaa!

Aikuisuuden alkutaipaleella haaveilin perheestä, kahdesta koirasta, omakotitalosta ja omasta yrityksestä. No jaa... myös valinnasta tangokuningattareksi, Madonnan hiustyyleistä, oikikseen pääsystä ja muutosta ulkomaille, mutta se niistä. Nelikymppinen minä unelmoi puutarhahommista, sisustusjutuista, matkustelusta, uuden kielen opiskelusta (ranska, italia?), hyvistä elämäntavoista ja muutamasta lisätunnista vuorokauteen.

Olen yrittäjänä kaupan alalla yhdessä mieheni kanssa. Tänä vuonna kauppiastaivalta tulee täyteen kahdeksantoista vuotta ja yhteistä taivalta kaksikymmentäneljä vuotta. Meillä on kaksi lasta, joista toinen on ala-asteen loppupuolella ja toinen aloittelee eskaria tänä syksynä. Uutta elämäntilannetta siis hiotaan muutaman kuukauden kuluttua taas toimivaan malliin.

En harrasta varsinaisesti mitään. Nuorempana kävin showtanssi- ja jazzbalettitunneilla. Ne jäivät ainoiksi kerroiksi, kun olen porukassa (tai yleensäkään) harrastanut jotain oikein säännöllisesti. Tykkään kuitenkin tosi paljon liikunnasta, joten koitan mahduttaa sitä viikkoon mahdollisimman usein.
Pihalla vietetty aika menee enimmäkseen lasten kanssa touhuamiseen ja pihatöihin, mutta koitan käydä kävelylenkillä edes pari kertaa viikossa. Salille menoa olen suunnitellut jo vuoden jos toisenkin ilman tulosta, niinpä nykyään teen kotijumppaa käsipainoilla, kuminauhalla ja jumppapallolla. Kyllä siinäkin on toistaiseksi saanut ihan tehokkaan treenin : ) Motivaatiota saa välillä hakea sohvatyynyjen takaa kauankin. Onneksi on taas vähän valoisampaa ja jo pelkkä sää houkuttelee ulos. Toivoin nelikymppislahjaksi aktiivisuusrannekkeenkin tsemppaamaan tässä elämäntaparemontissa, täytyy kaivaa se taas jostain esiin ; )

Toinen asia, joka saa mut liekkeihin, on kaikenlainen askartelu ja juhlien ja sisustuksen suunnittelu. Rakastan etsiä uusia ideoita ja yhdistää niitä omiin juttuihin. Etenkin lasten synttäreiden koristelu lähtee välillä hiukan lapasesta 😂. Teen lähiaikoina postauksen juurikin lasten synttäreistä, sillä meidän juniorin kuusivuotisjuhlat lähestyvät hurjaa vauhtia ja teemaksi on toivottu Avalorin Elenaa. Saa nähdä mitä kaikkea kivaa ideaa siitä irtoaa.

Lukeminen on myös ollut mun juttu ihan koulusta saakka. Kun joskus teini-iän vaikeina koulukiusausvuosina kaipasin mielelleni pakopaikkaa johonkin, luin paljon kirjoja. Kuvittelen vieläkin lukiessani kaikki kirjojen tapahtumapaikat ja ihmiset mielessäni, ja todella joskus pääsen niin kirjaan mukaan, että kaikki muu häviää ympäriltä. Luen mielelläni hyviä dekkareita, kevyesti kirjoitettuja romaaneja ja kaikenlaista ruokavalioihin, liikuntaan ja yleensäkin hyvinvointiin liittyvää aineistoa.
Kestosuosikkejani kirjailijoissa ovat olleet Agatha Christie, Sophie Kinsella ja Anni Polva. Pari päivää sitten lopetin juuri aivan ihanan kirjan "Nainen joka unohti" (Liane Moriarty) ja voin suositella sitä lämpimästi.






Lopuksi vielä yksi asia, joka on ollut mulle aina tärkeä. Luonto.
En ole mikään himovaeltaja, joka nukkuu muitta mutkitta taivasalla ja osaa keitellä nokipannukahvit, mutta kaikenlaiset lyhyemmät metsäretket ja kävelyt ovat ihan parasta mitä rauhattomalle mielelle saattaa tarjota.
Jo se tuo jonkinlaista lohtua, kun ajattelee kuinka kauan nämä kalliot ja puut ovat täällä seisseet. Monet ennen meitä ja jäävät tänne vielä meidän jälkeenkin.
Metsän keskellä tai aivan kirkkaan tähitaivaan alla - siellä ihminen saa tuntea itsensä ihan luvan kanssa pieneksi.












Kommentit