Homemade elämäntaparemontti

Olen ollut aina kiinnostunut hyvinvoinnista. Teini-iässä jo kahlasin innolla läpi kaikkea liikuntaan, ruokavalioihin ja kauneudenhoitoon liittyvää kirjallisuutta. Silloin tuli jatkuvasti testattua kaikenlaisia kasvonaamioita ja kuorintoja, joogaliikkeitä, terveellisiä reseptejä ym. Nyt nelikymppisenä olen lisännyt listan jatkeeksi vielä henkisen hyvinvoinnin.

Tuo homemade-etuliite otsikossa tarkoittaa sitä, että olen poiminut tiedon sieltä ja toisen täältä, lisännyt mukaan omia ajatuksia ja sitten kokeillut. Kukaan ei siis koskaan ole tehnyt mulle mitään liikuntaohjelmaa tai ruokaremonttia, vaan ihan fiiliksellä tässä mennään.




Pois mukavuusalueelta, hushus

Liikunta on ollut mulle noin 15-vuotiaasta saakka tosi tärkeä juttu. Siihen ei ole koskaan liittynyt mitään laihtumis- tai ulkonäköhässäkkää, vaan liikkuminen eri muodoissaan on ollut ja on edelleen mulle enemmän pään tuulettamista ja hyvinvointia sitä kautta.
(Paitsi, että totuuden nimissä, kun tarkemmin ajattelee, niin tää synnäriltä saakka mukana roikkunut pömppömaha on ollut mulle kyllä syy tehdä vatsalihaksia tuplasti useammin entiseen verrattuna).

Mutta kuitenkin... Kunnon hikilenkin tai jumpan aikaansaamaa euforiaa on vaikea selittää. Se täytyy itse kokea. Ja siihenkin jää koukkuun. Kunhan jää hyvällä tavalla. Jos liikunnasta tulee pakkomielle, ollaan jo väärillä raiteilla.

Nuorempana liikuttua tuli ehdottomasti eniten koulumatkojen muodossa - kävellen ja pyörällä, säällä kuin säällä. Siihen lisäsin vielä kotijumppaa venyttelyineen (rakastan venyttelyä!), satunnaisia juoksulenkkejä ja viikottaiset tanssitunnit.
Vaikka juokseminen ja tanssi jäivät yhdeksäntoistavuotiaana, piti kävely silloinkin pintansa. Lenkkipolulle lähtö olikin ainoa "laji", jota harrastin kahden- ja kolmenkympin välillä edes jokseenkin säännöllisesti.

Kun lapset syntyivät, kaikki edellä mainittu tekeminen jäi jotenkin ihan heitteille. Ymmärrän sen siihen hetkeen, kun lapset olivat ihan pieniä ja suunnilleen kaikki energia päivittäin meni hereillä pysymiseen. Ei siinä paljon muuta olisi silloin jaksanutkaan. Mutta sitten, kun lapset kasvoivat, eivätkä vaatineet enää kokoaikaista huomiota ja yötkin sai jo melkein nukuttua - siinä kohtaa olisi pitänyt lamppujen syttyä. Mutta ei.
Niinpä kilot kertyi, vaatteet puristi ja mieltä ahdisti. Oma peilikuva ei ollutkaan enää sellainen mihin oli tyytyväinen.

Joskus omalta mukavuusalueelta lähteminen vaatii todella, todella huonon olon omissa nahoissaan. Niin huonon, että joutuu tosissaan miettimään haluanko oikeasti jatkaa näin vai olisiko toisenlainen elämäntapa sittenkin hedelmällisempää.

Viime vuoden vaihteessa mun olo oli ollut jo pidempään aika surkea. Väsynyt, vetämätön, stressaantunut. Naama kukki ihottumaa ja vatsa oli usein sekaisin.
Liikuin vähän, söin mitä sattuu, milloin sattuu ja menin nukkumaan välillä pitkältikin puolen yön jälkeen. Periaatteessa tiesin, mikä kaikki oli tavoissani vialla, mutta en saanut otetuksi itseäni niskasta kiinni.

Varsinainen herätys mulle tuli mun sairauden kautta, joka yhtäkkiä aktivoitui tavallisen flunssan jälkeen. Olin tosi kipeä, enkä päässyt kunnolla liikkumaan moneen viikkoon. Sitkeästi kävin lenkeillä sen mitä pystyin ja koitin jotain perussettiä jumpata kotona, mutta seurauksena oli joka kerta parin päivän kova tulehdustila ja sängynpohjalla makaaminen. Se kyllä syö ihmistä, kun astut yhden askeleen eteenpäin ja seuraavana päivänä tuletkin kolme taaksepäin.

Sokeriaddikti lakossa ja sen seuraukset

Muistelin, että tulehdukseen ja vetämättömään oloon oli auttanut joskus aiemmin kaiken näkyvän sokerin pois jättäminen ja sillä sitten aloitin.
Mun kohdalla toimii totaalilakko parhaiten ja se, että kaikki jätetään kerralla pois. Oon sellainen karkkinarkki, että tarvitsen vaan muutaman palan suklaata ja taas on monen päivän herkkuränni päällä : )

Sokerin pois jättämisessä pahinta on eka viikko. Sitä ajattelee herkkuja koko ajan ja kroppa ihan vaatii sokeritankkaustaan. Mulla auttoi parhaiten tähän se, että söin jotain kolmen tunnin välein. Vaikkei aina olisi ollut nälkäkään. (Alussa kyllä oli. Ihan jatkuva näläntunne. Tätä kesti kolmisen päivää, jonka jälkeen tilanne tasaantui).
Aina, kun sitten söin, huolehdin siitä, että suurin osa syömisistä oli ravintorikasta, terveellistä ruokaa. Halusin karsia turhat kalorit ja ravintoarvoltaan tyhjät ruoka-aineet listaltani pois. Pyrin siihen, että kaiken mitä syön, pitäisi auttaa kehoani palautumaan jollain tavalla.

Ekan viikon aikana sokeria teki mieli niin paljon, naama alkoi työntää kaikenlaista epäpuhtautta pintaan ja päätä särki. Olo oli kiukkuinen.
Suolisto vinkui ja vonkui ekat päivät, kun lisäsin kasviksia, vihanneksia ja marjoja runsain mitoin entiseen verraten. Koitan syödä ne suositellut viisi-kuusi kourallista päivässä, mutta ihan aina ei tähän kyllä pääse. (Tämä lisäys kannattaa mun kokemuksen mukaan tehdä pikkuhiljaa, jos on ennen syönyt HeVi-osastoa minimaalisemmin - suoli ehtii paremmin mukaan).
Muutaman päivän siinä kesti, kunnes vatsa rauhoittui. Siitä eteenpäin olikin vatsan seudulla tosi seesteinen olo. Kaikki naukumiset ja kuplimiset loppuivat kuin seinään ja vatsaturvotukset oli poispyyhkäisty.




Viikkojen edetessä kasvojen ja dekolteen iho puhdistui ja alkoi heleytyä. Uni tuli helpommin, oli syvempää ja energiatasot alkoivat nousta. Ruokahimot siirtyivät salaatteihin, hedelmävälipaloihin ja leipään. Mielialakin pysyi paremmin hanskassa, kun verensokeri ei sahannut koko ajan edestakaisin.
Ja ihan parasta, ettei sokeri hallinnut mielitekoja enää. Kaupassakin oli jo leikintekoa marssia keksi- ja karkkihyllyjen ohi.

Tämän ruokavaliomuutoksen aikana huomasin ihossani myös erään toisen asian.
Olen nuoresta saakka kärsinyt oudosta ihottumasta, joka paikantuu kasvojen t-alueelle. Sitä on ollut jatkuvasti vähän, mutta välillä se on oikein villiintynyt. Kutisevaa, paikoin hilseilevää punaista ihottumaa, joka ei helpota millään voiteilla.
Tämä vähäinenkin ihottuma hävisi kokonaan samalla, kun muutenkin iho puhdistui. Silloin, kun poikkean tästä uudesta ruokaryhdistäni liikaa, alkaa nenänpielissä ja leuassa kamala kutina. Seuraavana päivänä ilmestyy ihottuma. Se häviää aina kolmessa-neljässä päivässä, kun siirryn takaisin puhtaampaan ruokavalioon. Tämä on tapahtunut selvästi niin monta kertaa, että olen osannut paikantaa asioiden liittyvän toisiinsa.

Kyläpaikoissa syön poikkeuksena oman herkkulakonkin aikana ihan mitä tarjotaan. Siis myös sokeria, mutta vähäisemmässä määrin. Ja voin kertoa, että karkit, suklaa, jäätelö, mehut ym. on ihan kamalan makuisia, kun niitä maistaa ekan kerran monen viikon jälkeen. Silloin sitä ajattelee, miksi on koskaan edes pistänyt naamaansa moista evästä.

Kun olin saanut sokeriset herkut jotenkin kuriin, poistin vielä ruokavaliostani sipsit ja vehnän. Ihan pilkuviilaajaksi en ryhtynyt, kun en ole vehnälle allerginen, mutta koitan vältellä sitä mahdollisuuksien mukaan.
Ruisleipä on jo monta vuotta ollut mun ehdoton suosikki, joten sen halusin jättää kauppalistaani (vaikka suurin osa niistäkin sisältää vehnää). Gluteenitonta näkkäriä kokeilin myös ja se jäi pysyvästi osaksi mun aamupalaa.

Tällä systeemillä pienin (no muutama isompikin mahtuu sekaan) repsahduksin ollaan siis menty muutama kuukausi.
Aivan selkeä parannus tulehdustilanteeseen on tullut, josko se nyt kokonaan on ruokavalion ansiota, mutta luulen sen ainakin jonkin verran vaikuttaneen.
Vaihtoehtoisten hoitomuotojen kannattajana uskon paljonkin funktionaaliseen lääketieteeseen. Olen perehtynyt siihen ihanan Paula Heinosen verkkokursseilla ja uskon ihan täysin sen, että suoliston hyvinvoinnilla on suora yhteys ihmisen moniin sairauksiin ja tulehdustilaan. Ja moneen muuhunkin asiaan. Sitä tosiaan on mitä syö!
Paula on ihan paras alallaan ja kaiken lisäksi aivan mahtava esiintyjä! Kannattaa käydä joskus katsomassa ja kuulemassa häntä.

Pysy liikkeessä

Ei elämää ilman liikuntaa : ) Itse aloitin tutulla lajillani, kävelyllä. Lyhyillä lenkeillä, joita aina kunnon mukaan pidensin. Joskus tuli takapakkia nivelkipujen muodossa, toisinaan ei mitään.
Alun tsempparina tässä mulla toimi askelmittari. Siihen alkaa ihan huomaamattaan kerätä askelia päivän mittaan ja pidemmän päälle niistä hetkistä tulee hyviä tapoja. Kuten portaiden käyttäminen hissien ja liukuportaiden sijaan. Ja se, että jättääkin auton pidemmälle kuin voisi ja kävelee osan matkaa.

Opettelin myös uudelleen pyöräilemään. Ja hei, totta se sananlasku on, sitä ei koskaan unohda : )
Hassua siinä oli se, että mua huimasi ihan tajuttomasti, kun nousin ekan kerran viidentoista vuoden (!!) jälkeen fillarin päälle. Mietin, että tuleekohan tästä mitään, kun pää vetää koko ajan toiseen suuntaan. Mutta hyvin se lähti kulkemaan, kun vaan muutaman kerran kävi heittämässä pienen kierroksen. Pyöräily on ollut aina yksi mun lemppareista ja siitä tuli uudelleen sellainen.

Salilla olen aikanaan käynyt ja siellä olisi taas kiva käydä. En oo vaan saanut vielä laiskuuttani asiaa järjestettyä. Siihen saakka jumppaan kotona hyvän musan kanssa kaksi-kolme kertaa viikossa. Mulla on käsipainot, jumppapallo ja kuminauha - niillä saa ihan hyvän treenin tälle kropalle.
Yritän sisällyttää vaihtelevasti eri lihasryhmiä jumppaani, samoin paljon liikkuvuusharjoituksia jo mun sairaudenkin takia. Ja venyttelyt koitan aina ehtiä tekemään, vaikka tosi lyhyesti - ei pääse kostautumaan olossa seuraavana päivänä. Nää jumppahetket on mulle niin mieluisia, että helposti menee tunti ja menisi vielä ylikin, jos ei olisi aina kiire jo seuraavaan hommaan.

Mun "joskus vielä"- haavelajeja ovat suppailu, kiipeily, jooga ja retkiluistelua olisi myös kiva kokeilla. Oon aina ollut enemmän yksilöliikkuja enkä ole koskaan saanut minkäänlaista kipinää joukkuelajeihin.

Mieli mukaan

Ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyy valtavan paljon asioita. Liikunnan, levon ja ruokavalion tasapainoisen kombon lisäksi olisi hyvä, jos saisi järjestettyä elämästään mahdollisimman stressittömän, itsensä ja omien arvojensa näköisen.
Tämä ei varmaankaan kaikilta osin ole ihan mahdollista tämän päivän maailmassa, mutta jos onnistuisi siinä edes pienesti. On tosi tärkeää, että oma elämä sisältää mielekkäitä asioita, joista saa energiaa itselleen.

Elämäntapojen muuttaminen on kuin hyppäisi valtavaan junaan, joka matkan edetessä vie aina vaan uusille paremmille asemille. Hyvä ruokavalio antaa energiaa. Energian lisääntyessä jaksaa liikkua. Liikunta antaa paremman levon ja levännyt ihminen jaksaa tehdä parempia päivittäisiä valintoja.
Sen ketjureaktion kun kokee, haluaisi julistaa sen ihmeellistä vaikutusta kaikille. Hyvä ruokkii hyvää.

Fyysinen puoli on helpompi saada muutoksen alkuun, mutta pää aina haraa enemmän vastaan. Aivojen on vaikea muuttaa totuttuja tapoja. Jostain olen lukenut, että aivot tarvitsevat saman asian toistoa kuukauden tai pari, ennen kuin siitä tulee uusi, automaattinen tapa. Se on kuitenkin lyhyt aika räpistellä, kun ajattelee kaikkia hyviä, pidemmän aikavälin seurauksia.

Mielen ja kehon hyvinvointiin liittyy olennaisena osana lepo ja uni.
Itse oon aina ollut iltavirkku ja etenkin koulujen kesäloma-aikana, kun lapset valvoo hiukan pidempään, sitä muuttaa huomaamattaan omaakin kelloaan myöhäisemmäksi. Tämä on ollut joka kerta suuri virhe ja koitan välttää tän sudenkuopan tulevana kesänä (kerron sitten myöhemmin miten kävi).
Useimmiten menen nukkumaan puoli kahdeltatoista illalla. Kesäisin puoli yhden, yhden maissa. Mulla säännöllisen liikunnan aloittaminen vaikutti juuri niin, etten millään jaksanut valvoa enää yhtätoista pidemmälle. Eräänä iltana tässä pilkin sohvalla jo kymmeneltä illalla ja mietin, ettenhän nyt vielä näin aikaisin voi mennä nukkumaan!

Pelkkä lepääminen ilman unta on ihan yhtä tärkeää. Monen ihmisen helmasynti on miettiä silloin tekemättömiä töitä, kun olisi hetki aikaa vaan olla. Kuulun samaan porukkaan. Sitä tuntee itsensä jotenkin laiskaksi ja aikaansaamattomaksi, jos ei oo koko ajan jotain projektia käsillä. Oon koittanut hiljalleen kääntää ajatusten laivaa siihen suuntaan, että kotityöt ei tekemällä lopu. Enkä varmaan koskaan elämäni loppumetreillä mieti, että olisipa tullut siivottua enemmän.






Yksi asia mitä olen alkanut harjoitella, on läsnäolo. Kuulostaa niin helpolta ja on niin vaikeaa.
Viime vuonna, tosi stressaavassa elämänvaiheessa, huomasin, että painelin päivät läpi totaalisumussa. Kun joku kysyi maanantaina, mitä tein viikonloppuna, mulla oli vaikeuksia muistaa. Kun tein yhtä hommaa, suunnittelin jo mielessäni seuraavaa. Kun kuuntelin jotain juttua, mietin samalla kymmentä muuta asiaa. Olo oli ihan irrallinen.
Otin oikein asiakseni alkaa kuunnella lasten juttuja tekemättä mitään muuta. Kun tein jotain työjuttua ja mieli harhaili jo seuraaviin, hengitin syvään ja palautin huomion siihen mitä sillä hetkellä tein. Kun mieli hoputti, että kiirekiire, mietin vastaan, että eikä ole. Ei oikeasti ole. Kaikelle on aikaa sopivasti.

Aamut koitan aloittaa nykyään niin, että herään kymmenisen minuuttia aiemmin kuin pitäisi. Haluan ehtiä venytellä sängyllä koko kropan ennen nousemista. Koitan keskittyä sillä hetkellä juuri siihen, enkä ajattele mitään muuta.
Aina välillä tuntuu, että pää on kuin mehiläispesä, tosi levoton ja vaikea saada hiljaiseksi. Helpointa se on hiljentää aamulla, kun aivot eivät ole vielä alkaneet ottaa vastaan ylitsevuotavaa informaatiotulvaa joka suunnasta.

Koitan rauhoittaa aamut myös kännykältä ja telkkarilta. Katson aamulla puhelimesta vain sen, onko siellä välitöntä toimintaa vaativia viestejä. Lisäksi ollaan lasten kanssa sovittu, että kerho- ja kouluaamuina ei katsella ohjelmia, viikonloput ja muut vapaapäivät on asia erikseen. Aamuisin on välillä muutenkin niin paljon hässäkkää, että ehditään joka paikkaan ajoissa. Tämä valinta on ollut meidän kohdalla tosi hyvä.

Joskus, kun on oikein levoton mieli, otan erikseen aikaa rentoutua ja vaan annan ajatusten virrata. Sitten koitan pikkuhiljaa tyhjentää mielen. Oon ladannut puhelimeen ihanan "Meditation music"-sovelluksen, jossa on erilaisia valmiita teemoja esim. gentle morning ja peaceful lake. Niihin voi sitten lisätä oman maun mukaan linnunlaulua, erilaisia luonnonääniä tai soittimia.

Kaikessa uudessa - niin myös elintapojen muuttamisessa, kaikkein vaikeinta on aloittaminen. Olen itse ihan ammattilainen kaiken lykkäämisessä tuonnemmaksi, joten tiedän mistä puhun : )
Repsahduksia on tullut ja tulee varmasti vieläkin. Niiden yli pitää vaan kävellä ja jatkaa sitten sitkeästi uusilla tavoilla eteenpäin.











Kommentit