Siirry pääsisältöön

Tekstit

Tule Joulu Kultainen, osa 1

Tiedättekö. Rakastan joulua 💖

Siis ihan todella.
Kirjoittelinkin hiukan kyseisestä aiheesta jo aiemmin tuolla juhlapyhistä kertovassa tekstissäni. Siellä mainitsin, ettei mikään muu juhla vuodessa saa mun silmiä (ja mieltä) syttymään yhtä paljon kuin joulu. Siinä vaan on sitä jotain ja näin on ollut läpi mun elämäni.

Tämä kaikki edellä mainittu kuulostaa niin hassulta sitä taustaa vasten, että joka ikinen vuosi, kun joulu on ohi, huokaan helpotuksesta ja mietin, miten ihmeessä sitä jaksaa vetää saman rumban uudelleen jo vuoden kuluttua. Silti joka ikinen lokakuu - Halloweenin aikaan - oon jo paikoillani lähtötelineissä ja alan odottaa marraskuuta, koska mun jouluvalmistelut lähtee käyntiin viimeistään silloin.

Mulle joulutunnelma saapuu pikkuhiljaa. Meillä ei koskaan vedetä kertarysäyksellä kaikkia tingeltangeleita esille, vaan viikko viikolta jotain aina lisäillen. Viimeiset koristelut laitetaan paikoilleen vasta pari päivää ennen aattoa. Ne ovat yleensä kuusenkoristeet ja kukka-ase…
Uusimmat tekstit

Ensilumen taika

Tää on tällainen pikainen riemupäivitys, koska rakastan lunta!
Kuulun niihin ihmisiin, jotka ensilumi lumoaa joka ikinen vuosi yhtä ainutkertaisella tavalla.  Muistan parhaiten erään lähivuoden myöhäisillan, kun istuin takkahuoneen sohvalla katselemassa "Saiturin joulua" ja yhtäkkiä huomasin kunnon lumipyryn alkaneen. Siinä jäi telkkariruutu toiseksi, kun hädin tuskin pääsin ikkunan äärestä nukkumaan. 
Ensilumesta on tullut vielä astetta suurempi taika niinä vuosina, kun lapset on vasta tutustutettu lumeen ja pakkasiin. Samoin tänä aamuna, kun meidän pikkuinen, nyt kolmetoistaviikkoinen hauvavauva, pääsi ekaa kertaa lumen pariin. Voi sitä riemun määrää! 







Tässä ihanan valkoisen maiseman keskellä alkaa väkisinkin hiipiä joulumania. 
Oon jo kuunnellut joululauluja. Useimmiten yksin ollessani, koska en viitsi pakolla syöttää niitä koko perheelle, vaikka poikani samanlainen jouluihminen onkin. Tähän aikaan vuodesta en kuitenkaan vielä kuuntele kuin ulkomaisia versioita ja niistä…

Isä

Tulevana sunnuntaina vietetään Isänpäivää.

Vastapainoksi niille kirjoituksille ja somekeskusteluille, joissa isä ei tee koskaan kotona mitään tai joissa isä on pelkästään lapsikatraan jatke omine harrastuksineen ja menoineen, haluan kirjoittaa myös siitä toisesta puolesta. Siitä isien joukosta, johon ainakin oma isäni ja mieheni kuuluvat sekä hyvin moni isä meidän ystävä- ja tuttavaperheistä myös.






Isien työt
Isyys on kokenut ihmiskunnan matkan varrella melkoisen muodonmuutoksen.  Pelkästään jo niistäkin vuosista, kun olin itse pieni, puhumattakaan ajoista niitä ennen.

Entisaikaan isät hankkivat leivän taloon ja vähän voita sen päälle, kun taas naiset hoitivat pääosin jälkikasvun ja kodin.
Työt oli jaoteltu selkeämmin ns. naisten ja miesten töihin, joissa ei useinkaan ollut edes odotuksena, että vastakkainen sukupuoli tekisi jotain oman tonttinsa ulkopuolelta.

Nykyisien puolestaan odotetaan (äitien tavoin) hoitavan työnsä lisäksi myös oman osuutensa kotihommista ja lastenhoidosta. Josk…

Kaikki tässä lähellä

Me katsellaan tosi vähän telkkaria mieheni kanssa. Oikeastaan vain iltaisin puoli kymmenen jälkeen. Ja silloinkin yleensä katselen ihan itsekseen jotain elokuvaa - joko suorana tai Netflixistä. Mies katselee sohvalla kymmenen minuuttia ja nukahtaa siihen.

Poikkeuksen meidän telkkuiltoihin tuovat perjantai- ja lauantai-illat, jolloin katsellaan kaikki yhdessä "Vain elämää" ja "The Wall". Sekä toisen niistä mainoskatkoilla "Sohvaperunoita", joka on aivan huikean hauska idea mukavilla tyypeillä höystettynä.

Tykkään tosi paljon "Vain elämää"-ohjelmasta. Mulla on jäänyt katsomatta vain yksi kausi, joka kuvattiin ulkomailla. Artistit olivat silloin sellaisia, joita en muutenkaan juuri kuuntele.

Eilen istuin iltateetä juoden tutulla paikalla sohvannurkassa ja katselin kauden yhteenvetoa. Biisejä vaan tasaisena nauhana, ilman mitään välipuheita.
Yksi tämän kauden koskettavimmista vedoista oli mun mielestäni Antti Tuiskun versio Lauri Tähkän biisistä &qu…

Ihanat, kamalat juhlapyhät

Juhlapyhät.
Niistä voidaan olla montaa eri mieltä.

Henkilökohtaisessa elämässäni tykkään juhlapyhistä. Aivan sanomattoman paljon. Elämä on suurimmaksi osaksi sen verran harmaata puurtamista ja kellon mukaan juoksemista, että jokainen mahdollisuus pieneen juhlimiseen on otettava haltuun.






Aina en ole ajatellut ihan näin. Nuorempana pidin kaikkia muita juhlapyhiä ja -päiviä aika turhakkeina, paitsi joulua ja juhannusta. Myöskään synttäreitä ei tullut juhlittua moneen vuoteen. Totta puhuen kahden- ja kolmenkympin välillä en aina edes muistanut, montako vuotta on mittarissa. Piti useammankin kerran laskea se tieto syntymävuodesta.

Kun esikoinen syntyi, halusin hänen oppivan sen, että jokainen ihmisen juhla (niin synttärit kuin nimpparitkin) on edes pienen juhlan arvoinen. Samoin kalenterin juhlapyhät. Niinpä me väkerrettiin ystävänpäiväkortteja, askarreltiin pääsiäisjuttuja, koristeltiin kunnolla vappuna ja kehiteltiin omia perinteitä vuodenvaihteeseen. Kerättiin luonnonkukkakimppu juhannu…

Terveiset sängyn pohjalta

Tekstiä pukkaa taas tasaiseen tahtiin. Siitä tietää, että oon visusti kotona ja on ylimääräistä aikaa ; )

Taannoin yhdessä kirjoituksessani manasin pari viikkoa kestänyttä köhää, jonka vuoksi kävin lääkärissäkin.

Ensimmäinen lääkäri katsoi kurkkuun, kuunteli keuhkot, kohautti olkapäitään ja sanoi, että saattaa olla niin, että tauti vaan ottaa takapakkia. Sinä aamuna mulla oli siis äkisti huonontunut vointi, lihakset kipeinä ja rättiväsynyt olo. Kotiuduin yskänlääkereseptin ja leposuosituksen kanssa.

Kaksi päivää myöhemmin jaksoin herätä vasta puoli yhdeltä. Huonovointisena. Menin keittiöön, tein itselleni leivän, mutta en jaksanut enää jäädä syömään sitä, koska henkeä ahdisti niin kovasti.

Soitin terveyskeskukseen, jossa onneksi otettiin mun olo vakavasti. Siellä napsaistiin pika crp ja sydänfilmi ennen lääkärille menoa.
Lääkäri kuuli keuhkoissa pientä rahinaa ja epäili, että kyseessä olisi mykoplasma. Keuhkoputkentulehduksena ja mykoplasmana sitä alettiin sitten hoitamaan ja ainakin …

Hyvä kiertämään

Hyväntekeväisyys on vähän kaksipiippuinen juttu. Pienelläkin rahasummalla voi mm. auttaa lapsia kouluun, parantaa heidän terveyttään ja ravitsemustaan. Saada kylälle vuohia, uusia kouluja, opettajia tai puhdasta vettä kaivon muodossa jne.
Toisaalta silloin tällöin lukee myös huolestuttavia juttuja siitä, kuinka joidenkin avustusjärjestöjen rahojen sanotaan ohjautuvan enimmäkseen ihan johonkin muualle, kuin lahjoittajien tiedossa oleviin kohteisiin. Silloin tulee olo, että mihin tässä voi enää luottaa.

Silti, kun haluaa auttaa, pitää vaan luottaa.

Yksi taho johon jostain syystä luotan, on Plan. Meillä on kolme kummilasta heidän kauttaan.
Yksi Nigeriasta, yksi Guatemalasta ja yksi Kolumbiasta. He ovat seitsemänvuotias tyttö, jonka kummeja olemme olleet nyt puolitoista vuotta sekä kaksi 11-vuotiasta poikaa, joiden kummeiksi ryhdyimme vasta tänä vuonna.
Ihan ekaksi meillä oli toinen tyttö kummilapsena vuoden verran, mutta hän muutti perheineen avustusyhteisön ulkopuolelle parempien elinol…